Kurja Tapias on Puolangan likka
Kurja Tapias syntyi Puolangalla perheeseen, jossa pessimismi oli suorastaan perinteiden jatkamista. Hänen vanhempansa, Erno ja Hilkka Tapias, olivat tunnettuja kotikylänsä realistisina ajattelijoina. Heidän mukaansa ”hyvä onnea on turha odottaa – mitä tahansa odotat, varaudu pettymään.” Tapias-lapsia kasvatettiin sillä ajatuksella, että elämässä suurin osa asioista menee pieleen. Siksi on parempi varautua pahimpaan. Kurja oli perheen nuorin, mutta myös se, joka otti nämä opit kaikkein vakavimmin.
Tapiasien koti oli aina hiljaisen vakava ja harkittu. Jos jokin asia onnistui – vaikkapa hyvin tehty ruokailu tai siivous – siitä ei liiemmin kehuttu. Syynä se, että ”tuurillakin voi onnistua”. Vuosien mittaan Kurja oppi, että ilo ja kiitollisuus ovat ”vain alkusoittoa tuleville vastoinkäymisille”. Hänen vanhempansa opettivat, että elämä on kuin vanha talo: jos se näyttää kestävän, jossain kohtaa siitä kuitenkin alkaa löytyä halkeamia tai muita vaurioita.
Kurjan lapsuudessa tapahtui muutama erityisen vahva käänne, jotka sinetöivät hänen pessimistisen maailmankuvansa. Kerran hän voitti arvonnassa pyörän, joka varastettiin jo heti seuraavana päivänä. Tämä sai Kurjan uskomaan, että onni on aina hetkellistä. Hänen mielestään elämän tehtävä on rankaista niitä, jotka hetkeksi luulevat olevansa onnekkaita.
Kouluaikanaan Kurja koki myös yhden suuren ystävyyssuhteen katkeamisen. Hänen paras ystävänsä muutti pois. Siitä jäi Kurjalle tunne siitä, että kaikki, mikä on hyvää, otetaan ennemmin tai myöhemmin pois. Tämä vahvisti Kurjan ajatuksia siitä, ettei mihinkään kannata kiintyä liikaa. Kurja alkoi pitää ihmisiä ja asioita ”tilapäisinä ilmiöinä” elämässään, ja siitä lähtien hän näki kaiken hyvänkin hetkenä, joka oli matkalla kohti surua.
Näiden kokemusten ja perheensä synkkien oppien myötä Kurja Tapias kasvoi varautumaan aina siihen pahimpaan. Hänestä tuli juuri se, kuka hän nyt on: aito pessimisti, joka näkee jokaisen valonsäteenkin varjona.
