Pelle Positiivi ja Sinisilmä

Mahdottomasta mahdollinen

Kaipaatteko puheenvuoroa, joka kertoo rohkeudesta, naurusta ja mahdottoman mahdollistami­sesta?

Tämä viihdyttävä ja inspiroiva puheenvuoro kertoo Pelle Positiivin synnystä ja siitä, kuinka minä, Tarja Kupias, ja Mikko Kartano lähdimme toteuttamaan hurjaa unelmaamme – lasten tv-sarjan tekemistä 2000-luvun alussa. Tarina naurattaa, rohkaisee ja muistuttaa, että rohkeudella ja päättäväisyydellä mahdotonkin voi muuttua mahdolliseksi.

Puheenvuoro sopii täydellisesti yritysten ja yhteisöjen koulutus- ja tiimipäiviin, kokousten piristykseksi tai seminaarien viihdyttäväksi lopetukseksi. Sen tavoitteena on tarjota uusia näkökulmia ja herättää ajattelemaan asioita tuoreella tavalla.

Voin luvata, että yleisö poistuu tilaisuudesta hymyssä suin – ja mukanaan uusia oivalluksia sekä ripaus positiivista asennetta! 

Inspiroiva ja hauska matkan luovuuteen, sinnikkyyteen ja siihen, miten mahdottomiltakin tuntuvat ideat voivat toteutua, kun ei anna epävarmuuden paleltaa päätä!

Tiedätkö, mitä tapahtuu, kun kaksi idearikasta innostujaa kohtaa? Syntyy jotain ainutlaatuista – Pelle Positiivi.

2000-luvun alussa tapasin Mikko Kartanon, ja tuo kohtaaminen ei ollut vain sattumaa. Se sytytti kipinän, josta kasvoi ilon, musiikin ja opettavaisen huumorin lähettiläs: Pelle Positiivi. 

Meillä oli yhteinen missio – levittää positiivisuuden ilosanomaa lapsille ja tehdä oppimisesta hauskaa.

Pelle Positiivi ei ollut pelkkä hahmo – hän oli elämys. Lavalla hän sai niin lapset kuin aikuiset nauramaan ja laulamaan mukana, täyttäen tapahtumat ilolla ja energialla. Hän loisti myös televisiossa 20-osaisessa lastenohjelmassa Pelle Positiivi ja Sinisilmä sekä äänilevyillä, joissa hänen tarttuvat laulunsa jäivät elämään.

Mutta matka ei ollut pelkkää naurua ja kepposia. Vastoinkäymisiä riitti – ja millaisia!

  • Kuvauspaikka, jonka yli lensivät jatkuvasti lentokoneet.
  • Äänitysstudio, joka kastui sadoilla litroilla vettä.
  • Ohjelman tallennuksen hetkellä kaatunut tietokone, joka vei mukanaan tunteja työtä.
  • Ohjaaja, joka yksinkertaisesti katosi – ja jätti tiimin pulaan.
  • Jatkuva, krooninen rahapula. 

Mutta tiedätkö, mikä teki tästä kaikesta unohtumatonta? Me emme luovuttaneet.

Saimme kokea myös uskomattomia huippuhetkiä:

  • Yhteistyö Pelastakaa Lapset ry:n ja Diandra Floresin kanssa (Diandra näytteli Pelle Positiivin kanssa kahdessa tv-sarjan jaksossa).
  • Valloittavat esiintymiset päiväkodeissa, kouluissa ja suurissa lastentapahtumissa – jopa 3 000 lasta laulamassa mukana Pelle Positiivin suosikkikappaletta ”Turkissa, Turkissa – aijaijaijaijaijaa!”
  • Elinikäisiä oppeja tv-tuotannon mutkikkaista haasteista ja siitä, miten vastoinkäymiset selätetään naurulla ja sinnikkyydellä.

Tule mukaan inspiroitumaan – sillä joskus kaikkein hauskimmat seikkailut alkavat yhdestä mahdottomalta tuntuvasta ideasta. 

Hyödyt

  • Inspiraatiota ja rohkeutta kokeilla uutta – Tarina osoittaa, miten hulluiltakin tuntuvat ideat voivat toteutua, kun uskaltaa lähteä liikkeelle.
  • Hyvää fiilistä ja iloa – Puheenvuoro on täynnä positiivista energiaa, huumoria ja viihdyttäviä tarinoita, jotka tuovat kuulijoille hyvän mielen.
  • Motivaatiota tiimeille ja yrittäjille – Tarina Pelle Positiivin synnystä ja kasvusta inspiroi työyhteisöjä ja yrittäjiä uskomaan omiin ideoihinsa ja tekemään niistä totta.
  • Oppeja yhteistyöstä ja tiimityöstä – Puheenvuoro havainnollistaa, miten yhdessä tekeminen ja oikeanlainen asenne voivat viedä pitkälle, vaikka matkan varrella olisi haasteita.

Lopputulos? Kuulijat lähtevät tilaisuudesta innostuneina, täynnä uutta energiaa ja valmiina tarttumaan rohkeasti omiin projekteihinsa!

Puhujina: Tarja Kupias ja Mikko Kartano (Pelle Positiivi)
Kesto: 45-60 min
Toteutus: vain livenä
Hinta: alk. 1590 e + alv 25,5%
Pelle Positiivi ja Diandra Flores tv-sarjan kuvauksissa

Haluatko puheenvuoron tilaisuuteesi?

Lähetä kysymys

Puhujat Tarja ja Mikko

Hulluilla ideoilla syntyy parhaat seikkailut!

Olen Tarja Kupias – karjalaislähtöinen positiivisuuden lähettiläs, joka tarttuu tilaisuuksiin hullunrohkeasti ja uskoo, että mahdotonkin on mahdollista.

Pelle Positiivin tarina ei ole vain lasten tv-sarja – se on osoitus siitä, miten unelmat toteutuvat, kun uskaltaa hypätä mukaan seikkailuun.

Matkani positiivisen ajattelun pariin alkoi 15 vuotta sitten, kun opin, että positiivisuutta voi harjoitella aivan kuten mitä tahansa taitoa. Hypnoosivalmentajaksi kouluttautuessani ymmärsin, että omalla mielellä voi tehdä ihmeitä – jopa haastaa sisäisen pessimistin.

Tänä päivänä jaan tätä oivallusta valmennuksissani ja puheenvuoroissani, joissa yhdistyvät huumori, rohkeus ja vapauttavat tarinat. Pelle Positiivi -puheenvuoro on juuri tätä – naurua, inspiraatiota ja muistutus siitä, että pienikin ripaus positiivisuutta voi johtaa suuriin muutoksiin.

Jokainen aamu on uusi mahdollisuus 

Olen Mikko Kartano alias Pelle Positiivi – lupsakka savolainen, joka saa tarinat elämään. 

Olemme tehneet Tarjan kanssa yhteistyötä vuodesta 2001 alkaen. Suurin ponnistuksemme oli Pelle Positiivi, joka poiki tv-sarjan, kaksi pitkäsoittolevyä ja satoja esiintymisiä.

Olen esiintynyt ammatikseni kaiken kaikkiaan kolmisenkymmentä vuotta toimien eri rooleissa viihdemaailmassa, kuten

  • tanssiorkesterin solistina
  • juontajana
  • lastenartisti Pelle Positiivina vuodesta 2003
  • trubaduurina
  • roolikoomikkona mm.  ”HeinäHannu”

Vuodesta 2016 olen kiertänyt puhujana KiusaamisestaKIPU konseptissa, joka kampanjoi koulukiusaamista vastaan. Lisäksi teen satunnaisia keikkoja esiintyen Pelle Positiivina tai trubaduurina. 

Ota yhteyttä!

Haluatko inspiroivan puhujan, vaikuttavan valmennuksen tai naurua työyhteisöön?

Tai ehkä Kurja Tapiaksen tuomaan vähän pessimististä realismia?

Laita viestiä – suunnitellaan yhdessä juuri teille sopiva kokonaisuus!

Scroll to Top