Monipuolinen ääniartisti eli spiikkaaja
Kaipaatteko tuotantoihinne kokenutta ja monipuolista ääniammattilaista?
Olen ammattispiikkaaja ja teen äänimainoksiin, esittely- tai koulutusvideoihin, puhelinkeskuksiin tai muuhun viestintään juuri sellaisen tunnelman kuin haluatte.
Olen spiikannut mm. seuraavien brändien mainoksia:
Lidl, Kia, OP, YIT, Garmin, Värisilmä
sekä tehnyt videoihin voice overeita mm:
Betoniteollisuudelle, Honkataloille, Helsingin kaupungille, Takuusäätiölle, Metsämiesten säätiölle ja Teollisuusliitolle.
Puhelinkeskuksista löytyy myös ääntäni mm. Oulun energia, Ennustajalinja, John Deere
Lisäksi olen saanut ääneni yhteen tv-dokumenttiin Ukrainan puolustajat
Teen spiikkejä myös englanniksi.
Taustaani spiikkaajana
Olen ollut äänialalla vuodesta 1987, äänitarkkailijana ja musiikkitarkkailijana TV1:n raskaassa ulkotuotannossa.
Spiikkaushistoriani alku oli 80-90 vaihteessa radiojuontajana Ylellä. Sitten tulivat kauppakeskusspiikit, tapahtumien juontaminen ja dubbaaminen. Viimeiset 15 vuotta olen tehnyt kaikkea mahdollista ruonoäänitteistä rentoutusäänitteisiin ja tv-dokumentin voice overiin, mainoksista podcasteihin ja yritysvideoihin, sekä omaan soolotuotantoon.
Olen omatoiminen spiikkeri. Äänitän ja editoin itse. Käytän Pro Toolsia äänitysohjelmana ja pääsääntöisesti Neumannin TLM 103 -mikrofonia äänen taltioimiseen. Työhuoneeni nurkassani seisoo dempattu spiikkikoppi, joka ei ole kaunis katsella, mutta erinomainen paikka äänittää spiikkiä ja laulua.
Alta löydät erilaisia referenssejä tekemisistäni. Tutustu myös Suplassa pyöriviin Naurupodcastiin ja Epäsopiva? syntymävuosi podcasteihin, jotka ovat kokonaan omaa tuotantoani, sekä Alustatalouden faktat ja myytit -podcastiin, jossa olen 10 ensimmäisessä osassa selostajan roolissa.
TV- ja YouTube-mainoksia
Lidl
Tilaaja: Otto Tuotanto Oy
Tehty 18 mainosta.
Kia
Tilaaja: Helsingin Leffa Productions Oy
Tehty 4 mainosta.
Kevätmessut
Tilaaja: Isobar
Vuokatti sport
Tilaaja: Royal Sound Design
Op-koti
Tilaaja: Digiland
Apomera
Tilaaja: Panic Marketing
Sinelli
Tilaaja: Panic Marketing
Näytelmä joka menee pieleen
Tilaaja: Turun kaupunginteatteri
Auto-Suni
Tilaaja: Media Stage Ky
Koulutus, esittely ym. videoita
Honkatalot - Who we are
Tilaaja: Honkatalot
Lappset
Tilaaja: Tavaton media
Mäkelän lammastila
Tilaaja: Media Stage Ky
P4Rabid
Tilaaja: Strand Media Labs
Betoniviemärin asennus
Tilaaja: Betoniteollisuus
Sote-uudistus
Tilaaja: KMG
Osallistu Helsingin suunnitteluun
Tilaaja: KMG
Inspiroiva Creativen esittelyvideo
Tilaaja: Inspiroiva creative
Kainuunmeren työterveys
Tilaaja: Mainoslähde
Föli-case
Tilaaja: KMG
Fira
Tilaaja: Tussitaikurit
Lomallo
Tilaaja: Valote
Takuusäätiö - Laskut ja sopimukset
Tilaaja: Smile Audiovisual
Air Fit f30i uniapneamaskin käyttöopastusta
Tilaaja: Twelve
Pallas-Yllästunturin esittely
Tilaaja: Metsähallitus
Metsämiesten säätiön apurahat
Tilaaja: Metsämiesten säätiö / Woodland craphics
Värisilmä auttaa
Tilaaja: Dingle
Radiomainoksia
Englanninkielisiä spiikkejä
Palautteita minusta spiikkaajana
Todella hyväntuulinen ihminen jonka kanssa on mukava ja helppo tehdä yhteistyötä. Hommat hoituu aina tehokkaasti ja ammattimaisesti.
Paavo Pengermä
Paavo Pengermä productions
Tarja toimittaa timanttisia spiikkauksia poikkeuksellisen nopealla vasteajalla.
Kim Hartman
KMG
Tarjan kanssa on aina enemmän kuin suuri ilo tehdä töitä. Spiikkaukset saadaan toimitettuna nopeasti ja mukaan kuuluu monipuolisesti myös hieman erilaisia versioita, joista valitseminen helpottaa omaa työtäni huomattavasti.
Joona Mäki
Panic Marketing
Pari esimerkkiä tekemistäni rentoutuksista
Hyvän joulumielen rentoutus
On hyvä olla
